FRIDAY FIVE

just now1-028

Hei ja ihanaa perjantaita, mennään pitemmittä puheitta perjantain viiteen kivaan juttuun.

1. Tämä blogilöytö on saa haaveilemaan reissuista Etelä-Eurooppaan. Olen seurannut Hannaa jo pidemmän aikaa instagramin puolella kunnes tajusin kurkata hänen blogiinsa - upea !
Varoituksen sana, aiheuttaa pahanlaatuista kroonista matkakuumetta.

2. ATP Atelierin sandaalit jäivät pyörimään mieleen sen jälkeen kun kävin ihastelmassa niitä liikkeessä. Nyt vaan pitäisi päättää mitkä on ne omat suosikit, vaikka taidan jättää mietinnät hautumaan syksyn ja talven ajaksi, hankin sitten ensi kesäksi uudet sandaalit.

3. Kuuntelin tänään manrepellerin podcastin, jossa oli vieraana Garance Doré. Ja olin sen kuunneltuani ehkä inspiroituneempi kuin pitkään aikaan, hurmaava nainen ! Luulen, että nyt mun on pakko hankkia Garancen kirja, Love Style Life.

4. Tukholman kaduilla pysähdyttiin aina huokailemaan näyteikkunoista myytäviä asunto. Luultavasti tästä johtuen viime päivinä on ollut kova sisustuskuume päällä ja asiaa tietysti pahentaa se, että tällä hetkellä en asu omassa asunnossa ja suurin osa tavaroista on varastossa. Mielessä kuitenkin satiinisohvat, valkoiset lautalattiat ja kovasti rakastamani vanhat posliiniastiat. Ja mielellään se loma-asunto Tukholmasta.

5. Toinen juttu josta olen innostunut viimeaikoina on kosmetiikka. Kaikenlaiset seerumit, kasvonaamiot ja muut ihonhoitotuotteet houkuttelevat, etenkin jos niissä on kaunis purkki... Ostoslistalla yövoide ja mielellään kaikkea muuta kivaa. Ehkä aesopilta löytyisi hyvä, haluaisin tosin kokeilla muutamia uusia merkkejä vaikka olenkin ollut aesopin tuotteisiin todella tyytyväinen. Suosituksia?


// Hello lovelies.
Friday five again and in addition to me having a huge interior and home decorating craziness going on in my head and me wanting to buy many new interesting cosmetics, such as a new night cream and all these serums and other things, you should check out this new blog I started following and listen to this manrepeller podcast with Garance Doré.
Oh and when I was in Stockholm I tried on ATP Atelier sandals, loved them - now I just need to decide which ones I loved the most.. But maybe I have time to decide until next summer.

xoxo Maria

Kuvat/Pictures from Pinterest

Comments

  1. Garance Dorélla on myös oma podcast-ohjelma "Pardon My French" ja kirjakin on kieltämättä inspiroiva :) täällä myös hirveä sisustuskuume, ääh!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo tiesinkin siitä, mutta olin kokonaan unohtanut ! Pitääpä kuunnella :) !

      Delete

Post a Comment

Popular Posts